Sovittelunpaikka

Työyhteisösovittelu

Mitä on työyhteisösovittelu?

Työyhteisöissä syntyy usein erilaisia ristiriitatilanteita, jotka puhkeavat helposti ilmikonflikteiksi. Taustalla saattaa olla vähäistä tai vääristynyttä vuorovaikutusta, ohutta yhteistyötä, myönteisyyden tai hyväntahtoisuuden puutetta ja ylivarovaista vuorovaikutusta. Työyhteisöön on syntynyt epäluottamuksen ketju, jota on vaikea katkaista. Työyhteisössä olevaa ymmärryksen vajetta ja erilaisia konflikteja voi ratkaista työyhteisösovittelulla. Työyhteisösovittelu on luottamuksellinen, tulevaisuuteen suuntautuva prosessi, jossa konfliktin osapuolet tuottavat itse ratkaisunsa ristiriitatilanteisiin. Sovittelu perustuu kunnioittavaan vuorovaikutukseen, jossa kaikilla osapuolilla on oikeus tulla kuulluksi ja huomioon otetuksi. Sovittelija toimii puolueettomana keskustelun mahdollistajana, joka auttaa eri osapuolia tuomaan omat tarinansa ja näkökulmansa esille.

Työyhteisösovittelun hyödyt

Työyhteisösovittelu tuo merkittäviä etuja organisaatiolle, kuten parantunut työilmapiiri, lisääntynyt työhyvinvointi ja työssäjaksaminen. Avoimuus ja yhteistyökyky parantuvat ja erilaisten näkökulmien hyväksyminen on helpompaa.  Sovittelun avulla ratkaistut konfliktit voivat johtaa syvempään ymmärrykseen eri osapuolten välillä. Sovittelu vahvistaa keskinäistä luottamusta ja myönteistä vuorovaikutusta. Lisäksi sovitteluprosessi auttaa ehkäisemään tulevia konflikteja, sillä osallistujat oppivat parempia vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaitoja. 

Milloin työyhteisösovittelu on tarpeen?

Työyhteisösovittelu on tarpeen silloin, kun työyhteisössä on syntynyt konflikteja, jotka häiritsevät työskentelyä tai heikentävät työilmapiiriä. Näitä negatiivisesti työyhteisön toimintaan vaikuttavia jännitteitä voivat olla esimerkiksi organisaation muutokset, kiusaamiset, pitkäaikaiset riidat ja väärinymmärrykset, roolien epäselvyydet, jatkuvat poissaolot tai työuupumus. Sovittelun avulla näitä ongelmia voidaan käsitellä rakentavasti. Tavoitteena on löytää ratkaisut, joka tyydyttävät kaikkia osapuolia ja palauttavat työyhteisön hyvinvoinnin.

Pyydä tarjous!

Hinnasto:
  • Sovitteluprosessi: tilaajatapaaminen, yksilötapaamiset (kaksi henkilöä), yhteistapaaminen, yksi seurantapalaveri 3600€ + alv

  • Laaja sovitteluprosessi: tilaajatapaaminen, yksilötapaamiset (max. 5 henkilöä), yhteistapaaminen/ yhteistapaamiset, yksi tai kaksi seurantatapaamista 5600€ + alv 

  • Lisäpalvelut räätälöityinä:  hinnat sovittavissa erikseen. Sovitteluun voidaan liittää esimerkiksi työnohjausta tai koulutusta, mikäli työyhteisön tilanne sitä edellyttää.